Kaikilla tarvikkeilla on kuluttajasuojalain mukainen takuu ja palautusoikeus. Palautettavan tuotteen ja tuotepakkauksen tulee olla samassa kunnossa kuin sitä vastaanotettaessa. Asiakas vastaa itse palautuksesta aiheutuneista kustannuksista.
Tuotepalautukset tulee tehdä aina alkuperäisessä paketissa, huolellisesti pakattuna ja ilman turhia merkintöjä. Palautuksen mukana tulee olla kopio kuitista sekä tilitiedot maksun palautusta varten. Puutteellisesti palautetut tuotteet lähetämme asiakkaan kustannuksella takaisin.
Annamme laitteiden akkujen, näyttöjen, lasien ja kaapeleiden vaihdolle vuoden takuun. Akkujen, näyttöjen, lasien ja kaapeleiden takuu kattaa käytännössä osan toimivuuden vuoden ajan. Eli jos varaosa on vaurioitunut käyttäjän aiheuttaman vaurion vuoksi, niin takuu ei ole enää voimassa. Eli käytännössä jos laite on esimerkiksi vääntynyt siten, että uusi lasi tai näyttö ei voi pysyä kiinni, niin takuu ei kata sen korjausta. Tarkistamme laitteet aina ennen luovutusta, ettei niissä olisi vääntymiä tms jotka vaikuttaisivat uuden osan toimivuuteen. Akun heikentyminen ajan myötä ei kuulu takuun piiriin.
Takuuasioissa sinun tulee olla yhteydessä liikkeeseen, jossa olet asioinut. Pyydämme laitteen aina näytille takuuta koskevissa tapauksissa. Alkuperäinen kuitti tulee olla asiakkaalla tallessa asioidessasi takuuta koskevissa asioissa.
Laitteen valmistajan takuu ei todennäköisesti säily korjaustöiden jälkeen. Emme myöskään voi taata laitteen alkuperäisiä ominaisuuksia korjausten jälkeen, kuten vedentiiveyttä. Asiakas on siis itse vastuussa, että laite ei kastu korjausten jälkeen. Huawein laitteiden takuu jatkuu huollon jälkeen valmistajan ohjeiden mukaan.