Voisiko kotivakuutus korvata dronen korjauskulut?

Drone on vakuutusehtojen mukaisesti kodin irtaimistoa, jolloin siihen kohdistuva äkillinen tai yllättävä vahinko, kuuluu kotivakuutuksen ( tai matkoilla matkavakuutuksen ) korvattavien asioiden piiriin.

Keskeinen asia vakuutusyhtiöiden korvauksissa on kuitenkin se, että vahingon tulee olla yllättävä, äkillinen ja ennalta-arvaamaton.

Ohjausvirhe EI ole nk. yllättävä ja äkillinen vahinko eli jos olet lentänyt päin puuta ( tai jotain muuta esinettä päin ) niin sellaisesta vahingosta EI yleensä ole mahdollista saada korvausta kotivakuutuksesta tai vaihtoehtoisesti matkavakuutuksesta.

Millaisesta vahingosta sitten voisi saada korvausta dronen korjauksesta aiheutuneisiin kuluihin? Asiakaspalvelumme on koostanut muutaman esimerkkitapauksen, vakuutusyhtiöiden päätöksistä korvata dronen korjauskulut:

ESIMERKKI 1. Jarkko oli kiertelemässä matkailuautonsa kanssa pohjois-norjassa ja oli pysähtynyt  kuvaamaan upeita vuonoja. Kun Jarkko jatkoi seuraavana päivänä matkantekoa toiseen kohteeseen hän havahtui, että Drone oli pudonnut matkailuauton ylähyllyltä lattialle sillä seuraksella, että DJI Mavic Pro nelikopterin roottorin varsi oli vaurioitunut. Jarkko täytti vakuutusyhtiönsä webbisivuilla olevan sähköisen vahinkoilmoituksen ja sai heti seuraavana päivänä korvauspäätöksen. Jarkolla oli voimassaoleva matkavakuutus. Koska vahinko tapahtui yli 50km:n päästä Jarkon kotoa, korvaus maksetaan Jarkon voimassaolevasta matkavakuutuksesta, eikä näinollen siis kotivakuutuksesta. Lähi-Tapiola Vakuutusyhtön matkavakuutuksen omavastuu on 0€, joten vakuutusyhtiö maksoi Jarkon tilille korjauksen kulut täysimääräisenä.

ESIMERKKI 2. Liisa oli juuri laskeutumassa ja yllättäen perheen koira hyökkäsi laskeutuva dronen päälle sillä seuraksella, että drone putosi metrin matkalta pihalle.Onneksi droneen, eikä koiraankaan tullut vaurioita ja hyvä niin, sillä kotivakuutus EI korvaa lemmikkien aiheuttamia vahinkoja kodin irtaimistolle. Liisa päätti jatkossa pitää koiransa kytkettynä kun on lennättämässä dronea ja muutenkin harkitsee lemmikilleen erillisen vakuutuksen ottamista.

ESIMERKKI 3. Juuson ja Lissun perhe oli lähdössä lomamatkalle ja oli kotona pakkamassa dronea matkalaukkuun. Perheen kuopus, Antti oli vahingossa tönäissyt matkalaukun kannen kiinni sillä seurauksella, että DJI Mavic Pro nelikopterin kamera sai osumaa matkalaukun kannesta ja kamera/gimbal yksikkö meni rikki. Koska lähtöpäivä oli lähellä, niin korjauksella oli nyt kiire. Juuso vei Mavicin lähimpään iHelpin toimipisteeseen, jossa kamera vaihdettiin pikavauhtia. Jälkeenpäin kun Juuso täytti vakuutusyhtiöönsä sähköistä vahinkoilmoitusta, hän liitti kopion iHelp Finland Oy:n kuitista. Vakuutusyhtiön Turva korvasi vahingon kotivakuutuksesta ja alkuperäisestä korjauksen summasta vähennettiin 120€ eli nk. omavastuuosuus. Vakuutusyhtiön maksama korvaus tuli Jarkon ja Lissun yhteiselle pankkitilille kahden päivän kuluttua.

Toimimme yhteistyössä kotimaisten vakuutusyhtiöiden kanssa, joten iHelp Finland Oy:n sekä sen alueellisten huoltokumppaneiden kuitit ja tositteet Dronen korjauksesta kelpaavat kaikille suomalaisille vakuutusyhtiölle.

DRONE JA VASTUUVAKUUTUS

Mikäli sattuisit lennättäessä aiheuttamaan vahinkoa toiselle osapuolella, niin tällaisten tilanteiden varalta Sinun tulisikin huolehtia asianmukaisesta vastuuvakuutuksesta. Esimerkki: Törmäät vahingossa puuhun ja drone putoaa ärsyttävän naapurisi WV Passatin katolle aiheuttaen siihen lommon ja naarmuja. Koska naapurisi on aikaisemmin tehnyt aiheettomia valituksia rakennusluvastasi ja näin olleen viivästyttänyt rakentamista ja aiheuttanut Sinulle ylimääräisiä kuluja, et tunne asiasta sen suurempaa omantunon tuskia mutta se pahuksen Passatin katto pitäisi kuitenkin nyt jotenkin saada korvattua. Tällaisten tilanteiden varalta Sinulla siis tulisi olla joko erillinen vastuuvakuutus tai sitten joidenkin vakuutusyhtiöiden laajaan kotivakuutukseen voi lisämaksusta saada erillisturvan tällaisten (Drone) tilanteiden varalta. Tämä artikkeli on kirjoitettu elokuussa 2018, jolloin ei tiedossani ollut yhtään perusmuotoista kotivakuutusta, johon olisi sisältynyt vastuuvakuutus dronen aiheuttamiin vahinkoihin. Muutamilla vakuutusyhtiöllä on nk. laaja kotivakuutus, joka sisältäisi vastuuvakuutuksen myös dronen aiheuttamiin vahinkoihin. Korostan tässä vaiheessa nyt on siis kyse vastuuvakuutuksesta, joka korvaa muille aiheuttamat taloudelliset vahingot - vastuuvakuutus EI siis korvaa itse dronen korjausta.

 drone kotivakuutus

Piditkö tätä artikkelia hyödyllisenä? Olisiko Sinulla ehdottaa tähän jotain muutoksia tai lisäyksiä? Voisitko kommentoida artikkelia alla olevaan kenttään ja kertoa mielipiteesi?